Kuten 11.5.1999 TV 1:den 20.30 uutiset kertoivat Vakuutusongelmaisten liitto on muiden allekirjoittaneiden kanssa jättänyt sosiaali- ja terveysministeri Maija Perholle vaatimuksen työeläkejärjestelmän epäkohtien korjaamisesta. Mukana vaatimusta esittämässä oli mm. useita kansanedustajia kuten; Stenius-Kaukonen, Tiusanen, Kankaanniemi jne.  

VETOOMUS SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE SEKÄ OIKEUSMINISTERIÖLLE

Me tämän vetoomuksen allekirjoittaneet pyydämme ja vaadimme, että sosiaali- ja terveysministeriö sekä oikeusministeriö omalta osaltaan ryhtyy tarvittaviin pikaisiin toimenpiteisiin, että Suomessa tänä päivänä vallitseva käytäntö työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisessä saatetaan lainmukaiseen ja kansalaisten kannalta tasavertaiseen sekä oikeusvarmuuden kannalta asianmukaiseen tilaan.

Ihmisen elämässä on joukko tapahtumia, joilla on erityisen keskeinen vaikutus henkilön elämään. Tällaisia tapahtumia ovat ammattiin valmistuminen, avioliiton solmiminen, ensiasunnon hankkiminen, lapsen syntyminen ja eläkkeelle siirtyminen. Usein eläkkeelle siirtymistä on edeltänyt pitkä työssäoloaika, jonka kuluessa työntekijä tänä päivänä osallistuu myös omalta osaltaan eläketurvansa kustantamiseen. Eläke muodostaa keskeisen taloudellisen toimeentuloturvan eläkkeellä olon aikana. Eläkkeelle siirtyminen ja eläkkeen määräytyminen ovat siten oman työpanoksensa jo antaneiden henkilöiden kohdalla erittäin merkittävä henkilön loppuelämään vaikuttava päätös.

Henkilön siirtyessä työelämästä ikänsä perusteella eläkkeelle, tänä päivänä ei vallitse ongelmia siinä mielessä, että henkilön täytettyä laissa määrätyn eläkeiän hän on ilman muita selvityksiä oikeutettu vanhuuseläkkeeseen.

Tilanne on kuitenkin valitettavasti toisenlainen, kun henkilö menettää työkykynsä sairauden tai tapaturman seurauksena. Laissa on tosin tähän tilanteeseen liittyviä säännöksiä, jotka säätelevät ne edellytykset, joiden vaaditaan täyttyvän, jotta työkyvyttömyyseläke tai tapaturmaeläke voitaisiin myöntää. Ongelma ei olekaan niinkään työkyvyttömyys- ja tapaturmaeläkettä säätelevässä lainsäädännössä, vaan sitä soveltavien eläkelaitosten eli kansaneläkelaitoksen ja työeläkelaitosten päätöskäytännössä.

Päätöskäytäntö on asettanut kansalaiset eriarvoiseen tilanteeseen. Ne henkilöt, jotka tulivat työkyvyttömäksi 1980 - 1990 -luvun vaihteen tienoilla, saivat työkyvyttömyyseläkepäätöksen ongelmitta. Kun Suomen valtion talous 1990 - luvulla vaikeutui, tämä heijastui myös eläkepäätöskäytännössä. Tämä ilman, että työkyvyttömyyden kriteereitä lainsäädännössä olisi mitenkään kiristetty. Lisäksi työkyvyttömyyseläkepäätöksen saamiseen on selkeästi vaikuttanut se, onko työntekijä itse ollut hakemassa työkyvyttömyyseläkettä puhtaasti työkykynsä menettämisen perusteella vai onko työkyvyttömyyseläkettä puoltanut työnantaja, jonka edun mukaista on yrityksen saneerauksen yhteydessä siirtää osa vanhemmista työntekijöistä eläkkeelle.

Yksityiset eläkelaitokset eli eläkevakuutusyhtiöt ovat työkyvyttömyyseläkejärjestelmässämme ja ennen kaikkea sen ajan kuluessa muotoutuneen käytännön kautta saaneet erittäin korostetun aseman, joiden päätöksiä voidaan verrata tuomioistuinten päätöksiin.

Toisen palveluksessa olevalla työntekijällä ei itsellään ole mahdollista valita sitä eläkelaitosta, joka työkyvyttömyystilanteessa tulee ratkaisemaan hänen kohdallaan eläkkeelle pääsyn. Kun kansalaisella ei ole tällaista valintaoikeutta ja kun eläkelaitoksille on annettu valta tehdä henkilön tulevaisuuden kannalta erittäin pitkälle vaikuttava, hänen taloudellisen tilanteensa kannalta keskeisen päätöksen, eläkepäätöksen, tulee eläkelaitosten päätöksenteko täyttää kansalaisten oikeusvarmuuden ja tasapuolisen kohtelun vaatimukset.

Kansanedustaja Rauha-Maria Mertjärvi on tehnyt asiaan liittyvän kirjallisen kysymyksen Valtioneuvostolle (KK 1629/1988 vp.) Tähän kysymykseen silloinen Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre antoi 19.2.1999 päivätyn vastauksen. Vastauksessaan sosiaali- ja terveysministeri totesi mm., että ratkaisuoikeus työkyvyttömyyden arvioinnissa kuuluu ensikädessä kysymyksessä olevia etuuksia hoitaville eläkelaitoksille ja että eläkkeenhakijan hoitavan lääkärin lausunto on yksi keskeinen selvitys päätettäessä hakijan oikeudesta työkyvyttömyyseläkkeeseen. Edelleen sosiaali- ja terveysministeri totesi työntekijän eläkelain 4 §:n säännöstä epäsuorasti siteeraten, että työkyvyttömyyseläkeratkaisu perustuu arvioon hakijan kokonaistilanteesta. Tässä päätöksenteossa arvioidaan hakijan jäljellä oleva työkyky, kuntoutustoimenpiteiden tarve sekä se, minkälaiseen työhön hän jäljellä olevalla työkyvyllään pystyisi. Tällöin otetaan terveydellisten seikkojen lisäksi huomioon esimerkiksi hakijan ikä, ammatti, koulutus, työkokemus, kotipaikkasidonnaisuus ja asuinpaikan työllisyystilanne. Pelkästään lääketieteellisen diagnoosin perusteella ei aina voida päätellä henkilön oikeutta työkyvyttömyyseläkkeeseen. Edelleen sosiaali- ja terveysministeri totesi vastauksessaan, että eläkelaitoksen ja muutoksenhakuelimien vakuutuslääkärien, jotka osallistuvat asiantuntijalääkärijäseninä työkyvyttömyyseläkkeitä koskevaan päätöksentekoon, tehtävänä on harkita eläkkeenhakijan työkyvyttömyyttä myös muihin työkyvyttömyyseläkkeenhakijoihin nähden tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Tätä harkintaansa varten asiantuntijalääkärijäsen tarvitsee seikkaperäisesti laaditun lääkärintodistuksen, jossa on riittävät tiedot.

Työkyvyttömyyspäätös tehdään lain suoman eläkkeenhakijan tilanteen kokonaisarvioinnin perusteella kuten sosiaali- ja terveysministerin antamassa edellä siteeratussa vastauksessakin on todettu. Kuten vastauksesta ja asiaa koskevista lain säännöksistä ja niiden tarkoituksesta voidaan todeta, ei työkyvyttömyyseläkepäätöksen ratkaisijoille on ollut tarkoitus antaa täysin itsenäistä ja pelkästään omaan näkemykseen perustuvaa harkintavaltaa työkyvyttömyyttä arvioitaessa.

Eläkepäätöksen keskeisenä lähtökohtana on hakijan terveydentila ja hänen kykynsä hankkia itselleen ansiotuloja sellaisella työllä, jonka suorittamista häneltä voidaan kohtuudella edellyttää silmälläpitäen hänen koulutuksensa, aikaisempi työkokemuksensa, ikänsä, asuinolosuhteet ja muut näihin verrattavat seikat. Henkilön työkyvyn selvittäminen perustuu hänet tutkivan lääkärin antamaan lausuntoon. Ainoastaan lääkäri, joka henkilökohtaisesti on tutkinut voi antaa henkilöstä, mahdollisesti vaatimiensa lisätutkimusten ja - selvitysten jälkeen, lausunnon, mikä on henkilön terveystilanne ja hänen työkykynsä.

Viime vuosina on kuitenkin merkittävästi yleistyneet eläkelaitosten päätökset, joissa vastoin eläkkeenhakijan eläkelaitokselle toimittaman, hänet tutkineen lääkärin antaman eläkettä puoltavan lausunnon, hylätään eläkehakemus. Lukuisissa tapauksissa eläkkeenhakija on toimittanut useamman alansa erikoislääkärin lausunnot hakemuksensa tueksi sillä seurauksella, että eläkehakemus on myös tällöin vastoin kaikkia erikoislääkärien lausuntoja hylätty.

Kummallisinta näissä hylkäämistapauksissa on, että eläkkeenhakija ei saa tietoonsa niitä todellisia syitä ja perusteita millä hänen hakemuksensa on hylätty. Eläkkeenhakijan on erittäin vaikea valittaa näistä hylkäämispäätöksistä seuraavaan instanssiin, koska hän joutuu arvaamaan hylkäämisperusteet. Eläkelaitoksen päätös on kaavamainen. Päätös pyritään mahduttamaan yhdelle sivulle. Aluksi siteerataan työntekijän eläkelain 4§:n säännöstä, jossa todetaan eläkkeensaamisen edellytykset. Sen jälkeen todetaan lyhyesti eläkkeenhakijan työ- ja sairashistoria ja mahdollisesti lääkärinlausunnossa todetut viat ja vammat. Varsinaisena hylkäämisperusteena todetaan useimmiten " Edellä olevan perusteella katsomme, että kykenette terveydentilanne puolesta edelleen entiseen tai sitä vastaavaan työhön. Näin ollen emme voi pitää teitä työntekijän eläkelain tarkoittamalla tavalla työkyvyttömänä".

Kansalaisten oikeusturvallisuuden kannalta näin merkittävien päätösten kohdalla tulisi minimivaatimuksena olla, että eläkelaitokset selkeästi päätöksessä perustelevat ne seikat tai lausunnon, jonka perusteella eläkelaitos on tullut siihen lopputulemaan, että eläkkeenhakija on työkykyinen. Mikäli päätös perustuu eläkelaitoksen hankkimaan vakuutuslääkärin lausuntoon, tulisi päätöksestä käydä ilmi ne syyt, minkä vuoksi tälle lausunnolle, joka on annettu hakijaa tutkimatta, annetaan suurempi painoarvo kuin erikoislääkäreiden toisen suuntaisille lausunnoille. Päätösten perustelemattomuus ulottuu valitukset tutkiviin eläkelautakuntaan ja vakuutusoikeuteen, jotka hyvin pitkälle tyytyvät vain viittamaan päätöstensä perusteluissa alemman instanssin antamaan, sinänsä perustelemattomaan päätökseen.

Tänä päivänä tuomioistuimet ja muut hallintoviranomaiset ovat velvollisia tarkoin perustelemaan tekemänsä päätöksen.

Eduskunnassa kyselyyn antamassaan vastauksessa silloinen sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre totesi eläkelaitosten päätösten perusteluiden osalta: " Sosiaali- ja terveysministeriössä on kiinnitetty huomiota myös työttömyyseläkehakemuksia koskevien hylkäävien päätösten perustelujen parantamiseen. Ministeriö asetti jo vuonna 1984 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ohjeet eläkelaitoksia varten työkyvyttömyyseläkepäätösten perustelemiseksi (STM työryhmämuistio 1985:22). Eläkelaitokset alkoivat perustella ministeriön ohjeiden jälkeen päätöksiä aiempaa yksilöllisemmin". Edelleen Mönkäre totesi, että "Eläkelaitosten päätösten perustelut ovatkin viime vuosien aikana muuttuneet entistä yksilöllisimmiksi siten, että eläkkeenhakija voisi suoraan päätöksestä nähdä, minkä seikkojen vuoksi juuri hänen hakemuksensa on hylätty. Tätä ministeriö edellyttää eläkelaitosten antamien hylkäävien eläkepäätösten perusteluosalta jatkossakin".

Valitettavasti vallitseva käytäntö ei vastaa ministeri Mönkäreen vastauksessaan ilmoittamaa asiantilaa. Ilmeisestikin hän on saanut asiassa väärää informaatiota.

Eläkekysymykset ovat tämän päivän Suomessa vaikeita kysymyksiä. Suuri ikäluokka on tulossa pian eläkeikään, mikä aiheuttaa paineita eläkejärjestelmän rahoituksen järjestämisessä. Toisaalta käydään keskustelua eläkkeelle siirtymisen myöhentämisestä. Näistä kysymyksistä huolimatta työkyvyttömyyseläkepäätöskäytännössä vallitsevat ongelmat tulee poistaa. Nyt ei ole kysymys laissa säänneltyjen eläkkeen myöntämiselle asetettujen kriteereiden muuttamisesta, vaan ainoastaan voimassa olevien kriteerien asianmukaisesta ja oikeasta soveltamisesta.

Monet hylkäävän työkyvyttömyyseläkepäätöksen saaneet ovat huomanneet olevansa tänä päivänä tässä yhteiskunnassa nk. Väliinputoajia. Eläkelaitokset katsovat heidän olevan työkykyisiä, kun taas työvoimaviranomaiset toteavat, että he ovat työkyvyttömiä. Niin kauan kuin työkyvyttömyyseläkkeen hakuprosessi, joka eri valitusinstanssien läpikäymisineen voi viedä pahimmassa tapauksessa 2-3 vuotta. Ei eläkkeenhakija saa minkäänlaista korvausta. On tapauksia, joissa hylkäävän eläkepäätöksen saanut henkilö, jonka eläkelaitos on päätöksessään katsonut kykeneväksi entiseen työhönsä, on työhön palattuaan joutunut työsopimuksen irtisanomisen kohteeksi, kun työnantaja täysin laillisesti on voinut irtisanoa hänen työsopimuksensa sillä perusteella, ettei henkilö sairautensa vuoksi enää kykene selviytymään työtehtävistään.

Suomea velvoittavassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklan 6 mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa. Tätä ihmisoikeussopimuksen nk. "fair trial" oikeusperiaatetta tulee noudattaa myös eläkepäätöksissä, jotka ovat verrattavissa tuomioistuinpäätöksiin. Tähän oikeusperiaatteeseen on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin muutamissa tapauksissa nimenomaisesti viitannut. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, jota usein myös Strasbourgin tuomioistuimeksi nimitetään, on fair trialia koskevissa ratkaisuissaan joskus korostanut, ettei riitä, että oikeus toteutuu, täytyy myös näkyä, että oikeus toteutuu. Näin on lausuttu mm. ratkaisussa Delacourt v. Belgia, 17.1.1970 (Publications of The European Court of Human Rights 11). Tuomion kohdassa 31 lainataan sanontaa, joka englanninkielisessä muodossa kuuluu "justice must not only be done; it must also be seen to be done".

Edellä esitetyillä perusteilla me allekirjoittaneet vaadimme, että myös työkyvyttömyyseläkkeitä koskevissa päätöksissä tulee noudattaa sellaista käytäntöä, joka varmistaa, että kansalaiset saavat näissä kysymyksissä tasavertaisen, oikeudenmukaisen ja oikeusvarmuuden vaatimukset täyttävän kohtelun.

02.09.1999

TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEEN HAKIJOIDEN IHMISOIKEUSSOPIMUKSEN VASTAINEN KOHTELU

Suomen tasavallan presidentti Martti Ahtisaari tunnetaan maailmalla taitavana rauhanneuvottelijana, mutta hänen kotimaassaan vammautuneita kansalaisia kohdellaan työkyvyttömyyseläkeasioissa epäoikeudenmukaisesti ja epäinhimillisesti. Suomen pääministeri Paavo Lipponen asetti Suomen Euroopan Unionin puheenjohtajakauden (1.7.1999 lähtien) tärkeimmäksi tavoitteeksi Euroopan ihmisoikeuksien noudattamisen koko Euroopassa. Kuinka Suomi voi tätä vaatia Euroopan muilta valtioilta, kun se ei itsekään noudata ihmisoikeussopimusta työkyvyttömyyden arvioinnissa?

Yleissopimuksen 64. artiklan nojalla Suomen hallitus on tehnyt 6. artiklan 1. kappaleeseen suullista käsittelyä koskevan varauman. Varaumalla on käytännössä evätty suullinen käsittely lukemattomilta Suomen kansalaisilta. Tämä varauma on suullisen kuulemisen osalta poistettu juuri ennen puheenjohtajakauden alkua 1.5.1999. Suomea velvoittavan Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklan 6 mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa.

Tätä ihmisoikeussopimuksen nk. "fair trial" -oikeusperiaatetta on noudatettava myös eläkepäätöksissä, jotka ovat verrattavissa tuomioistuinpäätöksiin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on fair trialia koskevissa ratkaisuissaan korostanut, että "oikeutta ei pidä vain toteuttaa, vaan sen pitää myös osoittaa toteutuneen" ("justice must not only be done; it must also be seen to be done", Publications of The European Court of Human Rights 11).

Suomessa pakolliset lakisääteiset työkyvyttömyys- eli sosiaalivakuutukset hoidetaan voittoa ja osinkoja tuottavien yksityisten vakuutusyhtiöiden kautta. Eläkevakuutusyhtiöt valvovat liikeyrityksinä omaa etuaan ja lain perusteella tekevät maksuvelvollisuuttaan koskevat ratkaisut. Eläkevakuutusyhtiön asema on ristiriitainen.

Eläkevakuutusyhtiöiden käyttämät vakuutuslääkärit ansaitsevat huomattavia palkkioita lain suojelemina ilman lääketieteellisten perustelujen julkistamisvelvoitetta. Vakuutuslääketieteellä ei ole spesialiteettiasemaa Euroopassa, mutta Suomessa vakuutuslääketiede on nostanut itsensä niin ylivertaiseen asemaan, että se yksittäisessä asiassa on varmemmin oikeassa kuin muut lääketieteen asiantuntijat. Lakeja soveltavien eläkelaitosten päätöksentekokäytäntö asettaa kansalaiset eriarvoiseen tilanteeseen.

Työkyvyttömiksi 1980-1990 -lukujen vaihteessa joutuneet henkilöt saivat eläkepäätöksen yleensä ongelmitta. Suomen valtion taloudellisen tilanteen heikennyttyä 1990-luvulla kiristyi myös eläkepäätöskäytäntö ilman, että työkyvyttömyyden kriteereitä lainsäädännössä olisi tiukennettu. 

Viime vuosina ovat merkittävästi yleistyneet eläkelaitosten päätökset, joissa vastoin lääkärin antamaa eläkettä puoltavaa lausuntoa eläkehakemus hylätään. Lukuisissa hylätyissä tapauksissa eläkkeenhakija on toimittanut useiden alansa erikoislääkärien lausunnot hakemuksensa tueksi.

Yksityiset eläkevakuutusyhtiöt ovat saaneet erittäin korostetun aseman, ja niiden päätöksiä voidaan verrata tuomioistuinten päätöksiin. Hylkäämistapauksissa eläkkeenhakija ei saa tietoonsa niitä lääketieteellisiä tai muita todellisia syitä ja perusteita millä hänen hakemuksensa on hylätty. Tapaturmalautakunnan lääkärin oikeuden jäsenenä antaman lausunnon on katsottu olevan osa oikeudenkäymiskaaren 1. luvun 7§:ssä tarkoitettua kokonaan salassa pidettävää neuvottelua, eikä eläkkeen-hakijalla ole oikeutta saada itseään koskevia tietoja edes viranomaisen luvalla.

Eläkkeenhakijan on täten erittäin vaikea valittaa hylkäämispäätöksistä seuraavaan instanssiin, koska hän joutuu arvaamaan hylkäämisperusteet. Eläkelaitoksen päätöksestä valitettaessa oikeudelle hankitaan lisää lausuntoja mm. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta, josta lausuntoja antavat taas ne samat henkilöt, jotka jo eläkelaitoksen nimissä eväsivät valittajan työkyvyttömyyseläkkeen häntä edes tutkimatta. Samat, ilmeisen jäävit vakuutuslääkärit ovat lausuntoineen mukana koko prosessin ajan eri instituutioiden edustajina. Tämä on Suomessa "maan tapa", jossa valitusprosessin oikeudenmukainen toteutuminen on erittäin kyseenalaista.

Kansalaisten oikeusturvan kannalta näin merkittävissä päätöksissä tulisi selkeästi perustella ne seikat tai lausunnot, joiden perusteella eläkelaitos on tullut siihen lopputulemaan, että eläkkeenhakija on työkykyinen. Päätösten perustelemattomuus ulottuu valitukset tutkiviin eläkelautakuntaan ja vakuutusoikeuteen, jotka päätöstensä perusteluissa yleensä tyytyvät viittaamaan alemman instanssin antamaan päätökseen ilman perusteluja.

Suomessa lakisääteisiä työkyvyttömyyseläkeasioita käsittelevä vakuutusoikeus on työkyvyttömyystapauksissa esitetyistä ristiriitaisista lausunnoista huolimatta järjestelmällisesti hylännyt kansalaisten vaatiman suullisen kuulemisen. Vakuutusoikeus on täten kieltäytynyt vastaanottamasta vammautuneen kansalaisen näyttöä, jolla oikeudelle olisi voitu tuoda kuultavaksi mm. potilaan henkilökohtaisesti tutkineita lääkäreitä.

Vakuutusoikeus ei myöskään aina luovuta potilaalle eläkelaitosten toimittamaa uutta ja tärkeää asiakirja-aineistoa. Menettelyllään vakuutusoikeus salaa kansalaisen oikeusturvan kannalta merkittävää aineistoa. Kun asianosainen ei tiedä, mitä hänestä lausutaan, hän ei voi antaa lausumaa tältä osin kirjallisessa oikeudenkäyntimenettelyssä. On lukemattomia oikeudenkäyntitapauksia, joissa tapaturmassa vammautunut ei ole saanut asiaansa käsitellyksi ihmisoikeus-sopimuksen 6. artiklan 1. kohdassa edellytetyssä kohtuullisessa ajassa. Asian käsittely on voinut kestää eri valitusinstanssien läpikäymisineen jopa 3-7 vuotta.

Monet hylkäävän työkyvyttömyyseläkepäätöksen saaneet ovat huomanneet jäävänsä sivistysvaltion oikeus- ja sosiaaliturvan sekä perustoimeentulon ulkopuolelle. Eläkelaitokset katsovat heidän olevan työkykyisiä, kun taas työvoimaviranomaiset toteavat heidät työkyvyttömiksi. On tapauksia, joissa hylkäävän eläkepäätöksen saanut henkilö, jonka eläkelaitos on päätöksessään katsonut kykeneväksi entiseen työhönsä, on työhön palattuaan irtisanottu. Työnantaja on täysin laillisesti voinut irtisanoa hänen työsopimuksensa sillä perusteella, ettei henkilö sairautensa vuoksi enää kykene selviytymään työtehtävistään. Kansalaiset jäävät täten vaille toimeentuloa usein koko työkyvyttömyyseläkkeen hakuprosessin ajaksi, jolloin mm. oikeudenkäynnin kustannukset olisi kyettävä hoitamaan. Ja oikeuden hylätessä kansalaisen työkyvyttömyyshakemuksen hän jää myös oikeudenpäätöksen jälkeen vaille toimeentuloa.

Lakisääteisissä työkyvyttömyysasioissa kansalainen ei voi mennä käräjäoikeuteen, jossa suoritettaisiin näytön vertailu suullisessa käsittelyssä. Nykyinen, Suomen lain sallima käytäntö työllistää huomattavan joukon korkeasti palkattuja ihmisiä, ja ilmeisesti siksi lakia on vaikea muuttaa. Laista seuraa, että lukuisilla suomalaisilla työkyvyttömillä ei ole sivistysvaltioon kuuluvaa puolueetonta ja uskottavaa oikeusturvaa.

Suomalaiset kansanedustajat ovat tienneet epäoikeudenmukaisen lain olemassaolon, mutta enemmistö heistä on hyväksynyt vallitsevat epäkohdat passiivisuudellaan. Useat kansanedustajat toimivat edustajina vakuutusyhtiöiden hallinto-neuvostoissa ja nostavat vakuutusyhtiöiltä kokouspalkkioita. Samaan aikaan Suomen valtio maksaa heidän palkkansa ja lisäksi lainaa merkittäviä rahasummia vakuutusyhtiöiltä.

Vaadimme, että Suomen lainsäädäntö ja sen soveltamiskäytäntö työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisessä on saatettava oikeudenmukaiselle ja kansalaisten kannalta tasavertaiselle tasolle.

Helsingissä 02.09.1999 Vakuutusongelmaisten tuki ry. *)

*) Suomeen on perustettu Vakuutusongelmaisten tuki ry, joka pyytää taloudellista, 
lääketieteellistä sekä juridista apua mm. Amnesty Internationalin, Lääkärit
yli rajojen ym. tahojen kautta kotimaassaan terveytensä, työnsä ja kotinsa
menettäneille työkyvyttömille suomalaisille.

sähköposti: petetyt@saunalahti.fi

kotisivut: www.saunalahti.fi/petetyt

Declaration of VOT ry to be used freely in the media

Subject: MISTREATMENT OF THE APPLICANTS OF DISABILITY PENSION IN FINLAND WHICH IS AGAINST AGREEMENT ON HUMAN RIGHTS

The President of the Republic of Finland Martti Ahtisaari is known around the world as a skilful and just peace negotiator, but in his native country the citizens who have been disabled are treated unjustly and inhumanely in matters concerning pensions. As the most important goal for the Finnish Chairmanship of the European Union (beginning from 1.7.1999), the Prime Minister of Finland Paavo Lipponen set the following of the human rights of Europe. How can Finland require this from other countries of Europe when Finland does not follow the Agreement of Human Rights when estimating disabilities.

The Finnish government has made has made a reservation concerning article 6 paragraph 1 of the general agreement article 64 applying to oral handling. The reservation has in practice denied from innumerable citizens the right to oral hearing. This reservation for the oral hearing has been removed on 1.4.1999, just before the  Finnish Chairmanship of the European Union began. According to article 6 of the Agreement on Human Rights of Europe, which obliges Finland, everyone has a right to a fair and public trial in an independent and impartial court. This so-called "fair trial-principle” must also be followed in decisions concerning pensions, which can be compared whith court decisions. The European Court of Human Rights has in its decisions concerning the fair  trial-principle emphasised that ” justice must not only be done; it must also be seen to be done” (Publications of The European Court of Human Rights 11 ).

In Finland the compulsory accident insurance’s and disability insurance’s, in other words the social insurance’s are handled through private insurance companies which make profit. The pension insurance companies control their own business interests and make their own decisions concerning the liability to pay based on the law. The position of the pension insurance companies is conflicting.

The insurance doctors, protected by the law, earn considerable rewards working for the pension insurance companies, without having obligations to make the medical reasons know. Medical- insurance has no special status in Europe, but in Finland it has raised itself to such a high position, that in an individual case it is more surely correct than other medical experts. The decision-making process of the pension institutes puts some citizens to unequal positions.

In the late 80's and early 90's people had their disability pensions settled usually without problems. When the economic situation weakened in Finland in the 1990's the pension criteria tightened, without any tightening in the legislation itself.

During the past few years pension institutions decisions, in which the pension is rejected against an independent doctors supporting statement, have become increasingly more common common. In numerous cases where pension has been rejected, the applicant for pension has delivered statements of specialised doctors that support his or hers application. The private pension insurance companies have gained a position that has been extremely emphasised and their decisions can be compared with the decisions of courts. In cases where the application has been rejected the applicant can not have any information why his or hers application has been rejected. No medical  or other reasons. A statement given by a doctor acting as a member of court has been seen to be a part of a negotiation which must be kept secret on basis of the legal proceedings chapter 1 paragraph 7. The applicant for pension has no right to receive information concerning him- or herself, even with the permission of an authority.

It will thus be extremely difficult for the pension applicant to appeal to the following appellate level about the rejection decisions, because he has to guess on what grounds the rejection was made. When making an appeal about the decision of the pension institution to the court, the pension institutions obtain more statements from the National Board of Medicolegal Affairs and others, where the same doctors that work for the pension institutions write the statements. These doctors never get to see the applicants. The same, apparently challengeable insurance doctors with their statements, are representatives of different institutions during the whole process. This is in Finland the "way of the country”. It is questionable if justice is done.

For the citizens' protection under the law in such important decisions, according to which the applicant for pension is able to work, the statements and decisions should be clearly justified. Even the insurance court has no obligation to provide arguments for its decisions and when justifying its decisions it can make a reference to the decision of a lower court.

In Finland the disability pensions are processed in the insurance court, which has systematically rejected the oral hearing demanded by the citizens, in spite of the conflicting statements. The insurance court has thus denied from the disabled citizen the right to bring the doctors who have examined him to testify in a court hearing.

The insurance court does not always give to the patient the new and important documents provided by the pension institutes. In doing so the insurance court hides material which is significant to the citizen. When a party does not know what is said about him, he can't give a deposition to the court. There are innumerable cases in which an accidentally disabled person hasn't gotten his case processed in the reasonable time required by the 6th article 1st paragraph of the human rights convention. The process with all the separate phases could have lasted from three to seven years.

Many people whose application for disability pension has been rejected, have noticed that they  are left outside the social security and basic income of a civilised state. The pension institutes consider them to be able to work whereas the employment authorities consider them as unable to work. There are cases where the application for pension has been rejected and the applicant has been found to be able to continue in his former work, but after he has returned to his work he has been dismissed. The employer could have given notice totally legally on basis that the person could not manage his task because of his illness. The citizens are often left without income for the time it takes to handle their application for disability pension. When the court rejects the application for a disability pension the citizen is left without income.

In disability cases the citizen can't take his case to a district court session, where the handling is oral. The present practice allowed by the finnish law employs a considerable group of highly paid people and obviously it is therefore difficult to change the law. Because of the law many disabled people in Finland have no impartial and credible legal protection of a civilised state.

The Finnish Members of Parliament have known the existence of the unjust law but the majority of them has accepted the prevailing injustice with their passivity. Several Members of Parliament act as representatives in the supervisory boards of insurance companies. At the same time the state of Finland pays their salary and takes loans from the insurance companies.

We demand that the Finnish legislation and its application in the granting of the disability pension must be brought into a just and equal level for every citizen.

Helsinki 2.9.1999 support Vakuutusongelmaisten tuki ry.*

Markku Immonen

s. 28.03.1949 -

k. 18.3.2002

Tammikuun 14. päivä 1993 muutti Markku Immosen ja hänen perheensä elämän. Markun vaimo sai puhelun miehensä työpaikalta Finnairilta. Markulle oli sattunut työtapaturma, hän oli pudonnut 3.5 metrin korkeudelta asfalttiin ja Markku oli viety Töölön sairaalaan.

Työtapaturman seurauksena Markku Immonen vammautui loppuelämäkseen ja tämä muutti koko Immosen perheen elämän. Vakuutusyhtiö Sampo, nykyinen IF (siloinen Teollisuusvakuutus) kieltäytyi maksamasta työtapaturmasta aiheutuneita lakisääteisiä korvauksia. Tästä alkoi monivuotinen taistelu vakuutusyhtiö Sampoa vastaan, joka kesti sanan varsinaisessa merkityksessä Markun koko loppu elämän. Markku Immonen kuoli 18.3.2002, jolloin hänen asiansa oli ollut oikeudessa yli yhdeksän (9) vuotta. Tästä oikeudenkäynnistä Markun perhe joutui maksamaan yli 200 000 markkaa. Ilman, että asiaa olisi ennättänyt oikaista. Nyt Markun lapset (2) ja vaimo jatkavat oikeuksien hakemista ja odottavat mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua jonne Markun asia otettiin käsittelyyn jo 1999 kesällä.

Vakuutusyhtiö Sammon edustajat sekä vakuutuslääkärit esittivät Markun asiassa useita virheellisiä ja tekaistuja väittämiä, joita Markku ei missään oikeusasteessa päässyt oikaisemaan. Tapaturmalautakunta, vakuutusoikeus tai korkein oikeus eivät tosiasiallisesti edes  perustelleet hylkääviä päätöksiä. Tämä on Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista.

Ennen kuolemaansa, syksyllä 2001 Markku ennätti olla 4 toverinsa kanssa nälkälakossa 29 vuorokautta Eduskunnan edessä olleessa asuntovaunussa. Tämä uutisoitiin mm. 29.11.2001 television TV 1 uutisissa kello 20.30. Markku Immonen oli Vakuutusongelmaisten liiton hallituksen jäsen ja kaikkien vammautuneiden kansalaisten oikeusturvan aktiivinen puolustaja.

Yleisradion M.O.T. esitti Markku Immosen tapauksesta ohjelman televisiossa helmikuussa 1999. Tämän ohjelman käsikirjoitus on nähtävillä tällä sivulla  MOT:in luvalla. Alkuperäiseen voit tutustua osoitteessa: http://www.yle.fi/mot/080299/080299.htm

MOT - Maanantaina 08.02.1999 TV1 20.00

Toimittaja: Ari Korvola

Vakuutuslääketiede - lääkärietiikan aivotärähdys?

Lehdistössä ja julkisuudessa on  usein keskusteltu vakuutusyhtiöistä, jotka kohtelevat kaltoin asiakkaitaan. Kun lähtökohtana on, että vakuutusyhtiöt eivät aina toimi rehellisesti ja moraalisesti oikein, voidaan pohtia syitä siihen miksi ihmiset ovat sellaisten yhtiöiden asiakkaina, jotka toistuvasti loistavat julkisuudessa mitä törkeimmillä teoilla.

Vakuutustoiminnalle voidaan löytää virallisia perusteluja, mutta todellisuudessa kyse on kansalaisten kokemasta  oikeusturvan polkemisesta ja samaan aikaan muun liiketoiminnan jatkamisesta. Kansalaisille mainostetaan, että vakuutukset ovat ratkaisu heidän ongelmiin ja yhteiskunnallisiin uhkakuviin. Tällainen uskomus on yhteiskunnallisesti ajateltuna sairas. Usko liikeyrityksen lupauksiin ja rahalla luotuihin mainonnan mielikuviin sitoo ihmisen vakuutusyhtiöön, joka sanelee vakuutusten ehdot ja vaikuttaa käytännössä myös vakuutuskorvausten toteutumiseen oikeudessa.

Julkisuuskampanjalla pyritään luomaan välittävä ja vastuuntuntoinen mielikuva valmiiksi, jolloin ihmisten omalle ajattelulle ja vastuulle omasta elämästä ei jää tilaa. Asiakaan ei tule ajatella liikaa itsenäisesti, vaan hänet täytyy pitää positiivisten mielikuvien varjossa vahinkotapahtumaan saakka. Yleensä vakuutusyhtiöiden ja asiakkaiden välisissä riidoissa vain tietyt ja valitut henkilöt yhtiössä kommentoivat, jos kommentoivat ollenkaan näitä ilmeisen ikäviä julkisuuteen ponnahtaneita asioita. Mahdollisiin selityksiin tietenkin kuuluu ajatus, että kaikkien yhtiössä täytyy olla ehdottoman kuuliaisia jo päätöksiä ja lausuntoja rustailleille henkilöille. Kaikki yritetään selittää parhain päin. Jollei vakuutusyhtiö perusta tekemisiään suoraan lakiin tai muuhun yleisesti tunnettuun tosiasiaan, se vetoaa vakuutuslääketieteeseen, jota ei virallisena ammatinalana ole edes olemassa, sillä siihen kouluttaa jäseniä vain vakuutusyhtiöt itse.

Asiakkaita vakuutusyhtiön tarpeisiin

Yksi suuri pelko nykyajan ihmisellä näyttää olevan pelko joutua huijatuksi. Erityisesti vakuutusten alueella pelko on ymmärrettävää, sillä onhan usein kysymys ihmisen elämästä. Siksi tuntuu ihmeelliseltä, että niin monet myös akateemisestikin koulutetut ihmiset menevät mukaan jo ennalta epävarmoiksi koetuiksi vakuutusyhtiöihin. Vakuutusyhtiöissäkin on olemassa eroja, kaikki yhtiöt eivät tulkitse asioita aina yhtä jyrkästi itsensä eduksi, kuten eräät toiset yhtiöt häikäilemättä tekevät.

Vakuutusyhtiöiden asiakkaiksi ei oikeastaan tulla, vaan sinne värvätään asiakkaita käännyttämällä ihmisiä. Tämän apuna on valtava vakuutusyhtiöiden omaisuus, joka antaa lähes rajattomat mahdollisuudet julkiseen manipuloimiseen. Vakuutusyhtiön palveluksessa olevan henkilön tärkein tehtävä on uusien asiakkaiden etsiminen. Siihen työhön heitä koulutetaan ja sen avulla on myös mahdollisuus yletä yhtiön hierarkiassa tai saada mahdollisuus välttää irtisanominen seuraavassa yhtiön potkut - kampanjassa. Markkinointi pyrkii osoittamaan asiakkaasta huolehtimista, välittämistä ja ymmärtämystä. Se on luonnollista, myönteinen tunneilmapiiri synnyttää luottamusta, tunteen siitä, että minusta välitetään. Vakuutusyhtiö, joka selvästikin välittää minusta, ei voi suunnitella mitään pahaa. He haluavat auttaa minua ongelmissani. Yhtiön kaunis esitehän lupaa, että kyllä me korvataan…

Eräitä keskeisiä asiakasryhmiä markkinoinnille ovat:

1. Henkilöt, jotka pelkäävät jotain kriisiä kuten; Oma tai läheisen sairastuminen, kuolemantapaus, työpaikan menetys jne..

2. Henkilöt, jotka pelkäävät taloudellisen menetyksen uhkaa kuten; tulipalo, murto tai liikenneonnettomuus.

3. Henkilöt, jotka ovat huolissaan eläketurvan riittävyydestä tulevaisuudessa.

Vaikka todellisia uhkia ei olisi, niitä voidaan lietsoa: Mitä suurempi kohu ja puheenaihe näistä julkisuudessa saadaan aiheutettua, sitä suurempi joukko kansalaisia ryntää vakuutusyhtiöön uusiksi rahakirstun täyttäjiksi. Eläkepommi oli eräs tehokas tapa laajentaa asiakaspohjaa, lietsottiin yhteiskunnan epävarmuutta tuleville eläkkeille.

Uhkien alla tarjotaan sitten vakuutusratkaisua, joka kattaa myös "pahan päivän varalle". Kun kansalaisella on paljon ajateltavaa, on hyvä kun joku auttaa ajattelutyössä ja kerää rahasi, kukas sen mieluummin hoitaa kun vakuutusyhtiö. Ajatteleminen näyttääkin valitettavasti olevan monille rasittavaa.

On olemassa eräs ryhmä, jota ei tarvitse kalastella. Lakisääteiset vakuutukset. Potti on aina varma eikä asiakkaat lopu, vaikka koko potin vakuutusyhtiö kerää omaan pussiinsa keinoja kaihtamatta. Uusin hanke vakuutusyhtiöille asiakkaiden tarjonnassa on rakennusvirheitä ja vuokralaisia varten suunnattu vakuutus. Kun yhtiöt ovat saaneet rahansa, niin eivät he niitä helposti takaisin enää maksa, se tulee olemaan suurenluokan tulkintaa yhtiöön päin.

Turhautuneet

Yksi yleispätevä peruste vakuutusyhtiöiden mainonnalle on Murphyn laki: "Jos jokin voi mennä pieleen, se menee." Ideahan siinä on ihmisen passiivisuus ja objektina oleminen. Minulle tapahtuu jotakin, ulkopuoliset voimat vaikuttavat minuun, joten minä tarvitsen vakuutuksen, minä vain enemmän tai vähemmän seuraan sivusta tilannetta. Kun tällaisen vision pohjalta yksilölle tarjotaan toivoa paremmasta, hän on helppo saalis. Mikään vakuutuslupaus ei ole väkevä, ellei se myös luo uskoa tulevaisuuteen, markkinoinnin täytyy osata sytyttää ylenmääräinen toivo ja lietsoa sitä. Jotta ihmiset suinpäin syöksyisivät ottamaan uusia vakuutuksia, heidän täytyy olla vielä täysin tietämättömiä korvauksen saamiseen liittyvistä todellisista vaikeuksista. Ihmisten kokemus on tällöin haitaksi

Monet yhtiöt käyttävät tietoisesti psykologiaa hyväkseen markkinointityössä. Markkinointia opetetaan analysoimaan kohteensa ja puhumaan sillä tasolla, mikä hänessä näyttää olevan tärkein. Käännytystyö suoritetaan usein kolmivaiheisena, kuten vaikkapa raudan takominen. Ensiksi ihmistä lämmitetään ja hänet pyritään sulattamaan, kun hän sitten on sopivan hehkuva, häntä on hyvin helppo alkaa muokata. Hänet taotaan haluttuun muotoon, jonka jälkeen hänet jäähdytetään eli karkaistaan.

Kun ihminen on saatu ensin kiinnostumaan, hänet koetetaan saada toimintaan mukaan. Häntä kutsutaan tutustumaan yhtiön tarjoamiin uusiin vakuutuksiin kahvin ja pullan ohessa tai sitten häntä valistetaan kotiin tulevalla liiton jäsenkirjeen ja sanomalehden mainoksella. Tällöin ihmistä lähestytään hyvänä ystävänä. Hänen annetaan ymmärtää, kuinka moni huolenaihe poistuu tai ainakin vähenee vakuutuksen ottamisella, hän saa tuntea kuinka tärkeät hänen asiansa ovat myös vakuutusyhtiön mielestä.

Hiljalleen hän alkaa sulaa ja ihmetellä. Kuinka onkaan ennen voinut olla ilman tätä vakuutusta. Tässä yhtiössä haluan olla asiakkaana ja juuri tämän vakuutuksen tarvitsen, ilman tätä en voi elää. Suuren rakkauden vaiheen jälkeen valitettavasti tulee arki, mutta sepä ei enää tunnu niin pahalta. Aluksi on helppo yrittää selittää itselleen, että nyt on kyseessä vain tilapäinen häiriö, kohta taas kaikki on yhtä hyvin kuin alussa. Ensirakkauden varassa voi liidellä aika kauan ja kun se ei enää kanna, on jo niin tottunut vakuutuksiin, että ilman niitäkään ei uskalla olla. Yhtiöstä ei enää osaa lähteä pois.

Eräs markkinoinnin käyttämä tekniikka ilmapiirin muokkauksessa on uuden asiakkaan oma toiminta. Asiakas pyritään mahdollisimman pian saamaan mukaan käännyttämään toisia, esim. perhealennuksia tarjotaan kun koko perhe keskittää vakuutuksensa juuri tähän samaan yhtiöön, saa pienen alennuksenkin. Kun asiakas vielä on ensirakkauden huumassa, hänen todistuksensa vakuutusyhtiön puolesta on aito. Hän saa huomata, kuinka muutkin innostuvat hänen innostaan, se vahvistaa hänen uskoaan vakuutuksiin. Jos taas jotkut naureskelevat ja pilkkaavat, hänelle muistutetaan, että et vaan ymmärrä olevasi väärässä, kaikkihan valittaa kun ei saa korvauksia. Ja tämä taas vahvistaa hänen uskoaan.

Kun vakuutusyhtiön omistusta annetaan vaikkakin vain nimellisesti kansalaisille, aletaankin puhua vakuutettujen itsensä omistamasta vakuutusyhtiöstä. Tällöin muokataan jo kansalaisen psyykettä ajattelemaan, että vakuutusyhtiölle tärkeät asiat ovatkin nyt myös hänelle tärkeitä. Voittoa on taottava, rahaa pitää yhtiölle saada aikaiseksi, että saisi edes muutaman markan joskus itselleenkin osinkoa. Vakuutusyhtiön ajattelutapa on nyt myös hänen ajattelutapansa. Yhtiön muovaama viitekehys on hänen omansa. Ihmisen epätoivottu minuus sulautuu nyt yhtiöön ja yhtiöstä tulee hänelle pelastaja.

Kun käännytettävä on mukautunut yhtiöön hänet jäähdytetään niin, että hän ei enää tunne ulkopuolelta tulevia muutospaineita. Hän on täysin välinpitämätön ja kyyninen ulkopuolisten arvostelulle, hehän ovat joka tapauksessa väärässä. Ulkopuolella oleva maailma on väärässä, se suhtautuu meihin vihamielisesti. Se koettaa kaikin tavoin rahastaa meitä, meidän tulevia osinkojamme, sitä on vastustettava siis kaikin voimin. Ulkopuoliseen ei voi luottaa missään määrin, ainoa hyväksyttävä tapa suhtautua ulkopuolisiin, on koettaa käännyttää heitä, yrittäkää ymmärtää, että te olette väärässä ja me oikeassa te ette vaan ymmärrä sitä. Teidät täytyy pelastaa jos mahdollista, meidän ainoiden oikeamielisten joukkoon. Veljeily erimielisten ja ulkopuolisten kanssa on äärimmäisen vaarallista.

Asiakkaiden ja työntekijöiden hallinta

Kun käännytettävä saadaan yhtiön toimintaan mukaan, hänen käytöstään on helpompi hallita. Samoin on laita kaikkien jäsenien osalta. Toiminta yhteisen asian hyväksi vahvistaa uskoa yhtiöön. Myös yhtiön työntekijät tietävät, kuka on menestynyt hyvin ja kuka huonosti. Hyvin menestyneitä kadehditaan ja kunnioitetaan, huonosti menestyneitä kartetaan ja heidät voidaan myös erottaa. Näin työntekijät pidetään ojennuksessa. Kaikki tietenkin haluavat osakseen kiitosta, kukaan ei halua olla huono ja varoittava esimerkki.

Ajatusten hallitsemiseen kuuluvat yhtiön oppien sisäistäminen ja ajatuksen pysäyttämisen tekniikka. Ollakseen yhtiölle hyvä työntekijä, hänen on opittava manipuloimaan omia ajatuksiaan. Totalitaarisissa yhtiöissä yhtiön oma oppi on "Totuus", ainoa todellisuuden kuvaus. Se on omaksuttava sellaisenaan, sitä ei saa epäillä ja siitä löytyy aina vastaus kaikkiin ongelmiin. Totuuteen kuuluu musta-valkoinen ajattelu, on joko hyviä tai pahoja ja vain oikea tai väärä oppi. Yhtiö tietenkin on oikeassa, muut ovat väärässä. Kaikki mahdollinen hyvä toteutuu yhtiössämme ja sen opeissa, siksi ainoastaan meidän oppi on tarpeellista tietää ja hallita. Oikea oppi mahdollistaa sen, että ei enää tarvitse itse ajatella, vastaukset kaikkiin kysymyksiin ovat jo valmiina yhtiön opissa. Kunhan työntekijä on päässyt oikein ymmärtämään opin, hänellä ei enää ole ongelmia. Opin taas ymmärtää oikein, kun on päässyt sisälle järjestelmään, sisälle taas pääsee, kun on kuuliaisesti tehnyt kaiken, mitä johtajat yhtiössä sanovat.

Jokaiseen yhteisöön tai ammattiin kuuluu oma sanastonsa. Siinä ei sinänsä ole mitään erikoista tai edes väärää. Ongelmaksi erityinen sanasto muodostuu silloin, kun se tekee itsenäisen ja oman ajattelemisen turhaksi. Kun esimerkiksi joku leimataan vakuutusvilpin tekijäksi tai väärässä olijaksi, häntä ei tarvitse enää ottaa vakavasti. "Ai se vaan yrittää ottaa aiheetta korvauksia". Kun yhtiö kääntää potilasta hoitaneiden lääkäreiden lausunnot nurinpäin, on asia hyvin hoidettu. Erityisen hyvin asia on silloin hoidettu jos yhtiö vielä syyttää potilasta vakuutuspetoksesta sen tähden, että potilasta hoitanut lääkäri on uskaltanut olla eri mieltä kuin yhtiön omat paperilääkärit.

Tärkeä ajattelun hallinnan muoto on oppia, mitä ei saa ajatella. Yleensäkään mitään yhtiön vastaista ei saa ajatella, kaikki kielteinen arvostelu johtuu vain vastustajien pahantahtoisuudesta. Koska meillä on totuus, muut ovat väärässä, siksi heidän arvostelu perustuu vääriin arviointeihin. Vaikka monen vakuutusyhtiön opit ja päätökset ovat heidän itsensä mukaan tosiasioihin pohjautuvia, niitä ei kuitenkaan anneta tutkia. Kun aineistot ja väitetyt lausunnot ovat salattuja, eikä niitä edes kommentoida, niitä ei voikaan tutkia, vain vakuutusyhtiö itse pystyy niitä tulkitsemaan mielestään oikein.

Tunteiden hallinnassa päällimmäisenä on usein epävarmuus. Sitä hyväksi käyttämällä pystyy helposti hallitsemaan ihmisiä. Kaikki ihmiset tuntevat joskus epävarmuutta, lietsomalla sitä sopivasti ja lupaamalla sitten vakuutuksen muodossa epävarmuuden poistavan tekijän, ihmiset saadaan pysymään kuuliaisina. Ja jollei ole olemassa erityistä epävarmuuden aihetta, se voidaan tehdä.

Vakuutusyhtiöissä ainoa totuuden lähde on omat työntekijät tai lopullinen oikeuden päätös. Vastustajien antamaan informaatioon ei saa luottaa, vaikka se näyttäisi oikealta. Vakuutusyhtiöiden vallan pysymistä auttaa sen työntekijöiden ei älyllinen, vaan rajattoman sokea luottamus yhtiönsä toiminnan oikeellisuuteen. Riittää kun itse ymmärtää, että on oikeassa siis yhtiön oppien mukaan. Jos tarvitaan oman jo muokatun ajattelun tueksi diplomeja ja todistuksia niitä on helppo laatia, vain soitto yhtiön "asiantuntijaosastoille". Yhtiölle uskollisen henkilön pyhä velvollisuus on aina olla epäluuloinen, hänen täytyy jatkuvasti vaania epärehellisiä asiakkaita, jos sellaisia ei löydy säännöllisesti se tarkoittaa vaan sitä, etten ole osannut olla riittävän epäluuloinen. Pahin mitä voi ajatella on se, että tulee erotetuksi. Pelko ajaa itsestään kuuliaisuuteen.

Informaation hallintaan kuuluu myös mediapeli. Kysymys on siitä, voidaanko halutulla ja tarkkaan ajoitetulla informaatiolla vaikuttaa ihmisten ratkaisuihin, esimerkiksi tietyn tyyppisen vakuutuksen ottamiseen. Mediapelin puolesta puhuu lukemattomat mainokset lehdissä, julisteissa tai televisiossa? Jos niillä ei voi vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen, niihin sijoitetut markat olisivat haaskausta.

Mistä tässä on kysymys?

Vakuutusyhtiöiden todellisuudessa koettua toimintaa läpikäydessä on johtopäätöksenä tutkitusta aineistosta löytynyt selkeän yhtenäinen piirre, kyse on ollut ihmisten kokemasta törkeästä ja tarkoitushakuisesta hyväksikäyttämisestä, jossa ei alun alkaenkaan ole ollut tarkoitus noudattaa tunnollisesti sopimusta. Vakuutusyhtiö pyrkii liikeyrityksenä taloudellisen voiton maksimoimiseen. On olemassa kaksi selvää syytä vakuutuskorvausten asiattomaan epäämiseen, raha ja valta. Kun yhtiö tuottaa entistäkin suurempia voittoja, saa yhtiön johto kiitosta, rahaa ja valtaa myös jatkossakin.

Pystyäkseen tehokkaasti ohjailemaan kansaa, yhtiö voi käyttää psykologisia keinoja. Psykologisesta keinoista eräs on vakuutusyhtiö Sammon (if) kampanja, jossa luvattiin 100 000 markkaa parhaasta koulupäivän turvallisuutta kohentavasta ideasta. Sammon kiinnostusta koulupäivän psyykkisistä arvoista voi jokainen pohtia itse, tulee muistaa kuinka monta psyykkistä hermoromahdusta ja itsemurhaa ovat epärehellisiksi koetut vakuutuspäätökset aiheuttaneet vammautuneiden perheille. Kysymyshän tässäkin mainonnassa lienee selkeän voimakkaasta markkinoinnin tavoitteesta vaikuttaa ihmisten mielikuvan kohentamiseen juuri kyseisestä yhtiöstä, jolla muutoin on julkisuudessa ollut esillä täysin kyseenalaiseksi koettu toiminta.

Vakuutusyhtiöistä riippumatta, monet toimintakaavat ja ihmisten ohjaaminen johdetaan niissä pitkälti samalla tavalla. Vakuutusyhtiöiden menetelmiä tutkittaessa tärkeä kysymys on se, mikä on niiden toimintatapojen perimmäinen tarkoitus. Jos tarkoituksena on käyttää hyväksi vilpittömiä ihmisiä, olipa päämäärä mikä tahansa, on syytä kysyä, onko toiminta lainkaan oikeutettua vai jopa ankarimman mukaan tuomittavaa. On totta, että ihmiset kaipaavat usein selviä vastauksia elämän vaikeisiin kysymyksiin, mutta jos niiden antaminen kytketään epämääräiseen mainontaan, se on luokiteltavissa ihmisen hädänalaisen tilan törkeään hyväksikäyttämiseen.

Kokonaisuudessaan kysymys ihmisten manipuloimisesta on hyvin laaja, eikä siihen näin lyhyesti voi antaa tyhjentävää vastausta mutta tärkeää on, että oppisimme tunnistamaan valheellisen mainonnan ja olemaan niistä riippumattomia. Tärkeää olisi myös tehdä tarvittavat johtopäätökset tällaista toimintaa mahdollisesti käyttävistä yhtiöistä.